maanantai 17. maaliskuuta 2014

Hyhhyh, minkä kaksimielisyyden Mikko Leppilampi lohkaisi eilen suorassa lähetyksessä!


Mikko Leppilampi laukoi kohteliaisuuksia oopperalaulaja
Laura Pyrrölle MTV3:n Tähdet tähdet -ohjelmassa
sunnuntaina 16. maaliskuuta 2014.
Tähdet, Tähdet on MTV3:n uusi HUIKEA musiikkiohjelma, joka on raikas tuulahdus ehtaa hömppää ja viihdettä Idols-, Voice of Finland- ja Vain elämää -ohjelmien suorittamisen rinnalla.

Toistaiseksi show'ssa on nähty vasta kaksi jaksoa, mutta jo Jari Sillanpään toissa sunnuntain avausjaksossa esittämä Gangnam Style teki selväksi, että Tähdet, Tähdet on tämän kevään riemastuttavin musiikkikonsepti!

Diandra, Vicky Rosti, Olli Herman, Laura Pyrrö, Jari Sillanpää, Timo Rautiainen, Irina ja Stig pyrkimykset laulaa mahdollisimman hyvin ja viihdyttävästi tuottaa toinen toistaan hurjempaa musiikillista ja kuvannollista ilotulitusta katselu- ja kuunteluelimille.
Laura Pyrrö esitti Eurythmics-yhtyeen Sweet Dreams
-klassikon ohjelmassa 16. maaliskuuta 2014.

Myös ohjelman häikäisevät vakituomarit Maria Veitola ja Juhani Merimaa ansaisevat aplodit: Veitola yllättää katsojat täydellisesti olemalla miellyttävä ylimielisen talkshow-roolinsa jälkeen ja Tavastia-klubin omistajan lupsakkaa sanailua on aina yhtä ilahduttavaa kuunnella.

Eilen tähdet heiluivat kultaisen 80-luvun tunnelmissa. Parhaiten kasariteemasta suoriutuivat Diandra, Irina ja Olli Herman, mutta ohjelman pysäyttävimmästä esityksestä vastasi varmaankin oopperalaulajatar Laura Pyrrö, jonka tulkinta Eurythmics-yhtyeen Sweet Dreams -klassikosta pani ainakin ohjelman juontajan Mikko Leppilammen pään pyörälle ja senat sakaisin!
Pyrrön esityksestä ei puuttunut dramatiikkaa.
– Mä en oo mikään sanomaan, mutta Laura Pyrrön tyylilaji on tainnut löytyä. Levy 
 tollasta matskua  niin... mä tuun heti! Ihan mahtavaa...
Että täh! Että mitä!?! Mitäs se juontaja oikein lohkaisi? Katsotaanpas uudelleen!
– Mä en oo mikään sanomaan, mutta Laura Pyrrön tyylilaji on tainnut löytyä. Levy 
 tollasta matskua  niin... mä tuun heti! Ihan mahtavaa...
"Mä en oo mikään sanomaan, mutta...
Laura Pyrrön tyylilaji on tainnut löytyä!"
Unohtuiko Mikko Leppilammelta kenties jotakin vai oliko tämä tahaton freudilainen lipsahdus peräti tahallinen lohkaisu!?!

Koska korjausta asiaan ei missään vaiheessa tullut, täytynee tästä siis päätellä, että mikäli Laura Pyrrö innostuu tekemään dramaattista poppia urallaan, laukeaa Mikko Leppilampi valittömästi housuihinsa, eli saa toisin sanoen orgasmin!


Sweet Dreams, eli kauniita unia – todellakin!
– Mä en oo mikään sanomaan, mutta Laura Pyrrön tyylilaji on tainnut löytyä. Levy – tollasta matskua – niin... mä tuun heti! Ihan mahtavaa...
OHHOH, HYHHYH, HUHHUH, ja HÖHHÖH!

Näin Laura Pyrrön dramaattinen ja kohtalokas esitys nostatti myös Leppilammen puheenparren tuikkimaan ikuisiksi ajoiksi tähtitaivaalle tämän blogipostauksen myötä!

Tähdet tähdet – suomalaisen suoran televisioviihteen kruununjalokivi vuonna 2014!

"Levy - tollasta matskua - niin... mä tuun heti!"


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tähän on tultu: osta levy, saat satasen!

Barbe-Q Barbiesit tykkäävät lihan lisäksi myös hedelmistä.
Mitä vittua nyt taas? Mitä se läski kompassisilmä taas horisee siellä?
Päädyin taas seikkailemaan sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan, koska minulla ei nähtävästi ole sosiaalista elämää.

Rokkareiden voivotellessa Soundin toimittajan Juho Juntusen traagista kohtaloa ja Soundi-lehden ajautumista manan majoille, kierot silmäni osuivat johonkin huomattavasti kummallisempaan tietoon.




Helsinkiläinen mimmirockbändi Barbe-Q Barbies on päättänyt lahjoittaa tulevalla keikallaan Helsingin Virgin Oilissa 22. maaliskuuta 2014 levyjensä ostajille moninkertaisesti palveluksia rahallisista investoinneistaan.

Yhtyeen viesti kuuluu tarkalleen ottaen näin:
Osta levyjä, saat satasen!
"Ehtoota! Suuren kysynnän vuoksi ihanat barbilevyt ovat jälleen täällä ja ostettavissa tulevalla Virgin Oilin keikalla la 22/3. Meillä ois pieni bonari päälle, nimittäin jokaisen levyn lunastajalle on luvassa Hairstoren yli 100€ lahjakortti kampaamoon/parturiin. Klikkaa ittes tapahtumaan ja muista tyhjentää mummon säästöpossu rotsin taskuun! Kohta taas rokkaillaan!"
Mitä tuo Hairstoren reilun satasen arvoinen lahjakortti pitää tarkalleen ottaen sisällään, sitä en tiedä, mutta tuolla hinnalla luulisi saavan vaikka aidon rokkipehkon jota heiluttaa Barbe-Q Barbiesin tulevilla keikoilla!

JAUZAA!! VITTU MOSH!!!

Barbit näyttävät muutenkin ahkeroineen valtaisasti sponsoririntamalla. 21. helmikuuta 2014 Facebook-feediini ilmestyi nimittäin seuraavanlainen tiedote Sore Shot Training -nimiseltä rasvanpoltto-operaattorilta.
"Allekirjoittanut lienee kumauttanut tajunsa murkulalla kankaalle ja fantasioi nyt unelmareenattavista. Oli miten oli, niin ylpiänä nyt hehkutan saaneeni kunnian hienovirittää upean kotimaisen rokkipumpun Barbe-Q-Barbiesin jo valmiiksi sheippiset rokkarit semmoseen kuosiin, jottaettä kesän gigeillä musapoliisit kurlauttanevat kuolallaan lantratut Lapparinsa väärään kurkkuun. Tästä 3kk etiäpäin tunnenkin heidät Barbell-Q-Barbieseina. "Raideriin kepun tilalle sit protskupirtelöt, Merimaa!" — seuranaan Niki Rock ja 4 muuta."
Kun nämä naaraat ovat käyneet kolme kuukautta salilla, menee
musapoliisin kuolalla lantrattu kalja väärään kurkkuun!
Eikä tässä vielä kaikki, kuten Ostos-TV:ssä tupataan sanoa. Kun ollaan investoitu uuteen kuontaloon ja seksikkääseen vartaloon Sure Shot Trainingin suosiollisella avustuksella, kannattaa panostaa kunnon treeniasusteisiin  esimerkiksi Davidin.
"Just went to pick up some Clothes for the Band ,from our brand new Sponsor DAVID collection!!!  got to look good when going to the Gym!"
Pakko näyttää hyvältä kun käy salilla, tuumivat Barbe-Q Barbit. 
"Miksi ovet ei aukene meille, onko rotumme syytä tää", lauloi legendaarinen suomalainen mustalaisorkesteri Hortto Kaalo jo 1960-luvulla, mutta 50 vuotta myöhemmin ovet ovat auki seppoisen selällään ainakin Motivus-kuntosalille, kunhan tukka on hyvin, lihakset lämpiminä ja treenivaatteet ojennuksessa.
"Thank you DAVID for the cool gym Clothes we got , nd thanks to MOTIVUS Gym for giving us free membership to work out -Niki"
Motivuksen ovet avautuivat
näille barbeille ILMAISEKSI!
Kun vihdoin ollaan käyty Hairstoressa kampaajalla, saatu vartalosta puristettua ylimääräiset pois Sore Shot Trainingin, Davidin ja Motivuksen sponsoroimina, voidaan vihdoin etsiytyä treenikämpälle uuteen nousuun!

Kunnon rockbändit juovat viinaa, näin myös Barbe-Q Barbies!
Toivottavasti kaikki tämä vaivannäkö kuuluisi vihdoin myös Barbe-Q Barbiesin musiikissa  muussa tapauksessa levynostajalle ei taida jäädä käteen muuta kuin kauniit promokuvat ja Hairstoren lahjakortti.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Mikä artistin tappaa niin nuorena? (Osa 1)

Like Kustannus on kustantanut hienoja kirjoja.
Nyt on perjantai  rai rai rai.
Syö juo nai  nyt on perjantai.
Nyt on perjantai 14. maaliskuuta 2014 ja kello on 2.23 aamuyöllä.
Aloin kirjoittaa tätä, koska en saanut unta.
Yhtäkkiä kaikki vain näyttäytyi niin selkeänä  a moment of clarity.
Yöunet tähän väliin saattaisivat olla katastrofaaliset. Aamuyöstä nämä ajatukset saattaisivat nimittäin olla poispyyhkäistyt.

Mistä oikein aloittaisin?
No, aloitan nyt vaikka siitä, että helsinkiläinen kirjakustantamo Like on tehnyt viime kuukausina fantastista kulttuurityötä julkaisemalla kaksi teosta, jotka ovat lunastaneet paikkansa suomalaista populaarimusiikkia dokumentoivina merkkiteoksina jo nyt.
Vuosien myötä näitä bruukataan ennen pitkää kutsua klassikoiksi.
Tarkoituksenani on siis nostaa hattua, kumartaa syvään ja hehkuttaa yltiöpäisesti Sentenced- ja KYPCK-yhtyeistä tutun kitaristin Sami Lopakan teosta Marras (ilm. 1/2014) ja Viljami Puustisen kirjoittamaa saagaa helsinkiläisen Kingston Wall-yhtyeen myyttisestä ja mystisestä nokkamiehestä Petri "Pete" Wallista (ilm. 2/2014).

Kiitos teille, hyvät herrat  omissa kirjoissani olette suurmiehiä jo nyt!

Like Kustannus toimitti minulle pyydettäessä Lopakan Marraksen kotiinkuljetettuna sillä verukkeella, että lupasin kirjoittaa teoksesta tähän omaan blogiini. Samaa meriselitystä käytin Puustisen opuksen kanssa, mutta huomattavasti laihemmin tuloksin: sain vastaukseksi, että teoksen ensimmäinen painos on loppu.
Voi jummijammi ja perkele sentään, tuumin, ja ostin teoksen lopulta omin rahoin Turun Levykauppa Äxästä. Myyjänä toiminut Heleniuksen Jussi oli vielä sen verran reipas, että antoi pari euroa alennusta rocktoimittajallenne  tällöin teos vaihtoi omistajaa 28 eurolla.
Molemmat teokset ovat varsin helppolukuisia siihen nähden, että ahmin molemmat parin vuorokauden sisään  pitävät lukijan siis otteessaan.
Tämä on kehu, ei moite.

Mutta kirja-arvostelu. Miten minä voisin kirjoittaa jotain niin merkittävää, joka summaisi näiden teosten arvon kirjallisina teoksina sielussani ja sydämessäni.
En todellakaan tiedä.
Kunnes nyt.
Se näyttäytyi välähdyksenomaisena kirkkaana valona, viestinä tuonpuoleisesta.
Joku koputti ikkunaan. Ikkunan takaa kuului rasahdus. En saanut unta. Jäin miettimään, olivatko nuo äänet vain sattumaa vai merkkejä varhain joukostamme lähteneiltä veljiltä tuonpuoleisesta.
Vitustakos näistä tietää, kuten eräskin Maho Neitsyt -niminen yhtye Kouvolasta nimesi 7" -ep-levynsä aikoinaan.

Kirja-arvostelu on useimmiten määrämittaan kirjoitettu kuvaus teoksen sisällöstä ja sen merkityksestä kirjallisena julkaisuna. Sen painetaan sanomalehteen tai verkkosivuille, ja jos hyvin käy, löytää kirjan kustantaja siitä jotain käyttökelpoista ainesta mainoskäyttöönsä.
Tästä ei ole tulossa kirja-arvostelu. En tiedä, löytääkö Härmägeddön-kirjanikin julkaissut Like Kustannus tästä mitään mainoskäyttöön.
Onko sillä niin suurta merkitystä? Onko millään mitään merkitystä? Olisiko maailma parempi vai huonompi paikka, jos Like Kustannus ei olisi julkaissut kirjoja?
Olisiko maailma parempi vai huonompi paikka, jos minä en olisi kirjoittanut mitään?
Luin Puustisen eräästä Facebook-päivityksestä, että jo kaksi hänen tuntemaansa naishenkilöä oli vetänyt herneitä nenään miehen kirjoittamasta kirjasta.
Olisiko maailma siis parempi paikka, jos Pete Wallin saaga olisi jäänyt kirjoittamatta?
En tiedä.
En todellakaan tiedä.
Sen tiedän, että tänään on perjantai  ja aikoinaan itä-helsinkiläinen Notkea Rotta -yhtye on kirjoittanut oodin perjantaille jossa lauletaan, että "syö juo nai, nyt on perjantai".
Minä en syö enkä juo enkä nai  ainakaan vielä.
Minä kirjoitan nyt tätä kertomusta.

Mikä tämä sitten on, ellei kirja-arvostelu? Blogiko? Ehkä. Vaan aikoinaan, kun kirjoitin Hymy-lehden verkkosivuille Idols- ja Voice Of Finland -blogeja, sain jatkuvasti kuulla, että kirjoitukseni olivat liian pitkiä.
No, tähän kertomukseen verrattuna ne olivat lähinnä alkupaloja.
Tämä on seitsemän ruokalajin illallinen viineineen ja jatkoineen ja tuupertuminen vessan lattialle halailemaan valkoista porsliinia housut kintuissa.
No ehkei ihan, mutta you get the point.

Ääni sisälläni  tai sitten se oli ääni tuonpuoleisesta  sanoi minulle, että minun täytyy kirjoittaa kertomus neljässä osassa siitä, miksi artisti kuolee ennen aikojaan  käyttäen apunani Lopakan ja Puustisen teoksia sekä omia kokemuksiani lauluntekijänä, keikkailevana muusikkona sekä päihdeongelmaisena paskana.
Ilmankos en saanut unta kun mietin, että ollako vai eikö olla, ollako uneton sanataiteilija näyttöpäätteen äärellä vai omassa sängyssä kiemurteleva uneton uuvatti.
Mikä merkitys näillä sanoilla tulee olemaan, en tiedä. Ehkei mikään, ehkä kaikki.

Koska tämä on minun kirjoitus ja minä saan kirjoittaa tähän mitä haluan, lisään tähän väliin oman kaupallisen tiedotteen, kun kerran olet jaksanut lukea tähän asti: tämä on samalla myös mainos tulevalle kirjalleni Epäonnistunut muusikko, joka kertoo minun taistelustani (saksaksi Mein Kampf) heavy rock -muusikkona.
Ensin pitäisi vain löytää sille kustantaja (vink, vink!).

No niin, nyt kun ollaan päästy tähän saakka, on kello 2.54 aamuyöstä.

Neljä osaa  miksi ihmeessä?
Miksi ei.
Meille suomalaisille on kerrottu, että on lottovoitto syntyä Suomeen.
Meille on kerrottu, että neljä vuodenaikaa on rikkaus.
Meitä on valistettu, että kvartaalitalous pyörittää nykyään maailmaa.
Petri Walli uskoi trilogiaan, mutta kvartaali on yksi enemmän, kuten Spinal Tap -yhtyeen kitaristi Nigel Tufnel sanoi, kun häneltä kysyttiin, miksi hänen vahvistimensa menee yhteentoista eikä kymmeneen.
Tämä tarina menee neljään osaan, koska näin ääni sisälläni käski kirjoittaa.

Terveisiä äänelle.

Ja koska eri ärsykkeiden ympäröimä hermostunut länsimaalainen nykyihminen ei pysty enää keskittymään pitkiin teksteihin luontevasti.
Se ei lupaa hyvää kirjakustantajille.
Paitsi silloin, jos heillä on yhtä fantastinen kustannustoimittaja kuin Like Kustannuksen Kristiina Sarasti, joka pystyy loihtimaan tarinasta kuin tarinasta ehyen ja vangitsevan kokonaisuuden, joka pitää lukijan otteessaan alusta loppuun.
Kuten Sami Lopakalla ja Viljami Puustisella.

Näihin neljään osaan minä en käytä kustannustoimittajaa.
Minä käytän tietokonetta, näppäimistöä, sormia ja silmiä.
Siinäkin on neljä elementtiä.
Sattumaako?
Nämä neljä osiota olen päättänyt nimetä jokseenkin ennalta-arvattavasti näin:

1. SYNTY
2. NOUSU
3. LASKU
4. TUHO

Näiden osioiden tarkoitus on viedä Sinut, arvon lukija, matkalle, jonka tarkoitus on yrittää vastata kysymykseen, mikä nuoren ja lahjakkaan artistin oikein tappaa ennen aikojaan?
Viina, sanoo yksi. Huumeet, sanoo toinen. Oman käden polku, sanoo kolmas.
Mielestäni nämä ovat liian yksiulotteisia vastauksia. Tarvitaan jotain enemmän. Jotain muuta.
Otsikon kysymykseen yritän löytää vastauksen käyttämällä havainnollistavina esimerkkeinä 26-vuotiaana itsemurhan tehnyttä Petri Wallia sekä Sentenced-yhtyeen 34-vuotiaana menehtynyttä kitaristia ja lauluntekijää Miika Tenkulaa, kun nyt heidän tarinoihinsa viittaavat teokset ovat markkinoilla.

Molemmissa kirjoissa kun on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia.

Molemmat tarinat käsittelevät yhtyeitä, jotka kokivat uransa huippuhetket 1990-luvulla. Molemmat dokumentoivat jollain tapaa ysärimenoa ja ysärimentaliteettia. Molemmissa päihteet näyttelevät merkittävää osaa traagisissa ihmiskohtaloissa. Molemmat antavat raadollisen katsauksen lauluntekijän erikoiseen maailmaan ja mielenmaisemaan.

Toki eroavaisuuksiakin on: Lopakka kirjassa tarina kerrotaan fiktion keinoin, Puustinen realismin. Kingston Wall oli leimallisesti stadilainen bändi, Sentenced puolestaan karujen pohjois-suomalaisten miesten ruumiillistuma. Ja kun Lopakka peilaa bänditouhuja sisältä käsin, dokumentoi Puustinen tarinansa ulkopuolisena kertojana.

Silti, nämä teokset yhteen niputtamalla tarinat nivoutuvat täydellisesti yhdeksi kokonaisuudeksi, jotka summaavat 1990-luvun meiningit ja niiden karun päätöksen täydellisesti.
Minähän tiedän sen erinomaisesti, koska elin ne itsekin.
Ja jäin henkiin.

1. SYNTY

Alussa olivat siittiöiden maailmanmestaruuskisat. Voittaja löysi tiensä hedelmöittämään naisen munasolun. Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin nainen synnytti ihanan ja rakastettavan poikalapsen.
Poika kasvoi kokoa, esitti kysymyksiä ja teki kepposia. Kunnes löytyi musiikki. Musiikki vei pojan uuteen maailmaan ja mielenmaisemiin, joista ei aiemmin tiennytkään. Jokainen uusi ääni, uusi laulu ja uusi levy oli matka sävelten synnyttämään ihmeelliseen maailmaan, jossa yhdessä seikkailevat äänet loihtivat uskomattomia ja ainutlaatuisia kudelmia kuulijoiden riemuksi ja iloksi.
"Miten minäkin voin ottaa osaa tähän iloiseen perheeseen?", poika mietti.
Lopulta vanhemmat heltyivät ja ostivat pojalle kitaran. Poika harjoitteli uutterasti, kunnes osasi näppäillä kitaralla jo Deep Purple -yhtyeen Smoke On The Waterin riffin.
Vuotta myöhemmin poika osasi jo paljon vaikeampia ja monipuolisempia lauluja kuusikielisellään.

Rokkikirjoissa syntymä on se tylsin osuus. Useiden rokkikirjojen perisynti on kuvata kertomus kronologisesti, jolloin teoksen tylsin osuus tulee heti alussa. Se on yhtä typerää kuin aloittaa äänilevy levyn huonoimmalla laululla.
Selvästikin Puustinen ja Lopakka tietävät tämän, sillä he eivät syyllisty tähän rokkikirjojen synneistä suurimpaan omissa teoksissaan.
Lopakka on vienyt kertomuksensa äärimmilleen aloittamalla kertomuksensa tetralogiani viimeisellä osalla, eli tuholla. Hänen kirjassaan saamme lukea fiktiivisen tarinan eräästä pohjois-suomalaisesta metalliyhtyeestä viimeisellä pitkällä Euroopan-kiertueellaan.
Puustinen puolestaan nostaa esipuheen jälkeen keihään kärkeen välittömästi kohtauksen Helsingin Natsa-ravintolassa, jossa Pete Walli houkuttelee basisti Jukka Jylliä liittymään bändiinsä syksyllä 1987.

Ihminen syntyi, varttui ja perusti bändin. Tähän olisi hyvä lopettaa tarina. Vaan ei. Ihminen  artisti  tahtoi enemmän. Ja kuinkas sitten kävikään? Jatketaan siitä lisää seuraavassa jaksossa. Tänään on perjantai 14. maaliskuuta 2014 ja kello on 4.08 aamuyöllä. Kiitos seurasta tähän asti.

Gadgetissa oli virhe