tiistai 3. lokakuuta 2017

Onko suomirockin monimuotoisuus vielä pelastettavissa?

Beetlehem esiintyi Tampereen O'Harasin
Trelmu-tapahtumassa torstaina 24. elokuuta 2017.
Tampere.
Suomirockin kehto ja mekka.
Koti niin monelle upealle ja hienolle aktille, joista on vuosikymmenten saatossa kasvanut eläviä legendoja ja kuolemattomia ikoneita.
Manserock.
Juice Leskinen. Mikko Alatalo. Veltto Virtanen. Moog Konttinen. Juho Juntunen. Epe Helenius. Eppu Normaali. Popeda. Riistetyt. Kaaos. Kohu-63. Negative. Uniklubi. Bloodpit. Poko Rekords. Soundi-lehti.
Uudempaa sukupolvea unohtamatta: Mara Balls. Huora. Nyrkkitappelu. Egokills. Raja. Kille Kuuleri. The Bitterlicks. Avaruuden Cowboyt. Nasty Lipstick. Doom Unit. Manzana. Suicide Live Boat. Yhteiskunnan Mutantit. Holmala. Rain Diary. Soul Shine Society. Mehucats. Mushaboom. Death Hawks. Anal Fellows. Joni Ekman & Koira. Eerolan Reetta ja Eroottiset. Pystyyn Kuolleet Hipit. Sapata. Dimensions. Getsemane. Tundraloon. Slim Bean. Samanna. Flesh Roxon.
Kukin voi jatkaa listaa miten pitkään tahansa oman makunsa mukaan.
O'Haras on Tampereen Hämeenpuiston ja Satakunnankadun kulmassa sijaitseva irlantilaishenkinen gastropubi, joka on tarjonnut reilut 200 keikkaa vuosittain aloitteleville akteille ja tuntemattomille underground-nimille 50-70 henkeä vetävässä piskuisessa alakerrassaan.
Suurimmaksi osaksi vieläpä ilmaiseksi.
Täten O'Haras on toiminut juuri sellaisena ruohonjuuritason ponnahduslautana, jonka jokainen aloitteleva artisti tarvitsee kehittyäkseen ja edetäkseen urallaan.
Kukapa tietää minne Juicet, Eput, Popedat, Peitsamot, Negativet ja monet muut olisivat nousseet ja päässeet ilman vastaavia luolia, joissa tehdä nimeään tykö, esitellä kehitystään ja kokeillakseen uutta materiaalia.
Viime vuosina elävää musiikkia työstävien bändien ura on käynyt alati kivikkoisemmaksi ja takkuisemmaksi. Keikkapaikkoja suljetaan kysynnän hiipumisen takia ja omaa materiaalia työstävät nousevat nimet korvataan yhä useammin joko DJ:llä tai hittikappaleita esittävällä bilebändeillä.
Näin suomalainen elävä musiikkikulttuuri näivettyy ja kuihtuu kuin itsestään kun tarjolla ei ole muuta kuin radiosta ja televisiosta tuttua hittimusiikkia tai sitten lainakappaleita esittäviä coverbändejä - ellei kyseessä ole sitten nimekkäämpi artisti, joka on ehtinyt jo luoda pidemmän uran ja/tai saanut kasvonsa ja äänensä radioon sekä televisioon.
Nyt Tampereen livekenttä on kokemassa todella kovan kolauksen O'Harasin ollessa sulkemisuhan alla vaikean taloudellisen tilanteensa myötä.
Mahdollistaakseen Tampereen vuosikymmeniä kestäneen kunniakkaan rockperinnön jatkumisen O'Harasin tapahtumajärjestäjä ja miksaaja sekä kulttuuriosuuskunta TRELMU:n pääjehu Nipa Nyman on käynnistänyt Mesenaatti.me-sivustolla joukkorahoituskampanjan, jolla pyritään turvaamaan ja varmistamaan O'Harasin tulevaisuus.
Voi olla turhankin voimakasta ja dramaattista väittää kyseessä olevan myös suomirockin ja elävän musiikin pelastamistalkoot, mutta siltä se todellakin tuntuu.
Sillä mitä jää jäljelle, jos suomalainen livekenttä ja musiikkitarjonta alkaa muodostua vain isojen levy-yhtiöiden laskelmoiduista tuotteista sekä televisiosta, radiosta ja iltapäivälehdistä tutusta tarjonnasta Kun suomirockin musiikillinen moniäänisyys korvataan tasapaksulla bulkkikamalla ja listahiteillä?
Itselläni oli ilo ja kunnia esiintyä elämäni ensimmäisen kerran O'Harasissa joulukuussa 2016 psychobilly-yhtye Multi Climexin rumpalina. Tuolloin tutustuin ensi kerran Nipa Nymaniin eli mieheen, joka intoa puhkuen haluaa vaalia tamperelaista rockperintöä omalla pienellä panoksellaan.
Muutettuani Tampereelle helmikuussa 2017 on itselläni ollut useampia tilaisuuksia tutustua O'Harasin tarjoamaan tarjontaan. Akteihin, jotka eivät listoilla vielä keiku - eivätkä koskaan välttämättä keikukaan - mutta jotka elävät ja hengittävät musiikkia intohimoisesti, persoonallisesti ja rohkeasti.

Poppia. Rockia. Metallia. Punkkia. Räppiä. Indietä. Syntsasuhinaa.
Akteja, jotka eivät yritä laskelmoida varman päälle vaan käyttävät musiikkia kanavanaan ilmaistakseen tunteita, mitä salonkikelpoisemmissa yhteyksissä harvemmin kuulee.
Olen ilokseni tällöin havainnut, että kyllä suomirockistakin löytyy vielä paljon potentiaalia ja omaleimaisuutta, joka valitettavasti jää vain ikävällä tavalla isojen levy-yhtiöiden tarjoaman hittivyöryn ja voimasoiton alle.
Ja kun näitä akteja ei näe, kuule tai tunne, on helpompi mennä jonkun telkkarista tai radiosta tutun aktin keikalle kuin ottaa riski jonkun oudon nimen kanssa.
Silti Nipa Nyman haluaa toiveikkaana idealistina uskoa huomiseen ja tulevaisuuteen. Ja siksi minä tätä kirjoitusta kirjoitan, jotta tulevillekin sukupolville löytyisi matalan kynnyksen ponnahduslauta keikoille, sillä usein aloittelevilla akteilla kynnys päästä keikoille voi helposti muodstua liian korkeaksi, mikä voi lannistaa tai pahimmassa tapauksessa tappaa soittamisen ilon tai musiikki-innostuksen kokonaan.
Siinähän sitä sitten taas ollaan. Turha siinä vaiheessa enää rykiä, kun jööti on jo puntissa.
Olen välillä saanut kuulla, miten en kriitikkona tee muuta kuin vain haukun kaikki artistit. Sellaisen mielikuvan syntyyn vaikuttaa varmasti se, että lukijoille jää kriitikon työstä helpommin mieleen risut kuin ruusut.
Nipa Nyman ja O'Haras ansaitsevat kuitenkin kaikki mahdolliset ruusut siitä työstä millä he ovat yrittäneet ylläpitää vireää ja elävää keikkakulttuuria Tampereella aloitteleville ja nouseville akteille.
Tässä kohtaa voi jokainen palata halutessaan tämän blogikirjoituksen alkupään artistilistauksiin.
Nyt on tullut aika antaa takaisin. Ei sädekehän kirkastamiseksi vaan vireän ja elävän musiikkikulttuurin perinnön jatkamiseksi Tampereella ja myös muualla Suomessa.
Toimikoon O'Harasin mesenaattikampanja lähtölaukauksena ja herätyksenä kaikille niille, jotka verkossa puhkuvat miten rokki on kuollut ja keikkoja sekä keikkapaikkoja on alati vähemmän.
Niin, rokki ja elävä musiikki on todellakin kuollut, mikäli annamme sen kuolla. Mikäli päätämme kädet taskuissa vain katsoa vierestä, kun laskelmoivat musapäälliköt pyrkivät vain maksimoimaan taloudellisen tuloksensa ja päättää sinun puolesta, mitä sinä saat kuulla.
Suomen musiikkiteollisuuden vuosittainen Musiikki ja Media -konferenssi järjestetään ensi viikonloppuna 5.-7. lokakuuta 2017 Tampereen hotelli Tornissa. Samaan aikaan kaupungissa järjestetään myös Lost In Music -showcasefestivaali. Tätä kirjoittaessani peruslippu Musaan ja Mediaan kustantaa 450 euroa, opiskelijat joutuvat kaivamaan kuvetta noin sata euroa. Festivaalipassi Lost In Musicin keikoille maksaa 45 euroa.
Elävä ja vireä musiikkikulttuuri pitää kuitenkin sisällään paljon muutakin kuin vain laskelmointia ja rahaa. Toki joillekin raha saattaa olla tänä päivänä ainoa motivaattori musiikin tekoon.

Tämän kaiken kirjoitettuani haastan siksi Tampereen kovimmat bändit ja musapäälliköt O'Harasin pelastustalkoisiin vapaasti valitsemallaan summalla. Kympillä pääsee jo mukaan, mutta toki enemmänkin saa lahjoittaa, mikäli haluaa enemmän vastinetta rahoilleen.
Mutta koska olen myös mulkun miehen maineessa, niin haastan Tampereen suurimmat rocknimet tonnilla (1000) mukaan jokaisen. Todettakoon tässä kohtaa, että nämä ovat verovähennyskelpoisia vastikkeita.
Turha niitä nimiä tähän on listata, kyllä me kaikki tiedämme keitä sankareita tarkoitan.
Olisihan se aivan mahtavaa, mikäli esimerkiksi Olli Lindholmin vanhasta suomipunkista diggailevalla jälkikasvulla olisi mahdollisuus kokea sitä vanhan liiton alkukantaisuutta ja nuorta vimmaa Tampereella jatkossakin.
Siksi päätin kirjoittaa tämän avoimen kirjeen ja kutsun suomirockin pelastamistalkoisiin, jotta Suomessa ja Tampereen ydinkeskustassa olisi mahdollista nähdä ja kokea uusia ja tuntemattomia tekijöitä vielä tulevaisuudessakin.
Ja seuraavaksi menen katsomaan 55-vuotiasta The Rolling Stonesia Kööpenhaminan syntiseen yöhön.
O'Harasin kaltaisista luolista sekin orkesteri uransa alussa ponnisti.
Kulttuuriosuuskunta Trelmun joukkorahoituskampanja underground-musiikin turvaamiseksi Tampereen ydinkeskustan O'Haras-ravintolassa jatkuvat tiistaihin 10. lokakuuta 2017 asti Mesenaatin verkkosivuilla tämän linkin takana.
Gadgetissa oli virhe