sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Mä droppaan sun tunnelman

Suomalaisessa populaarimusiikissa on nykyään hyvä
meisinki, ilonpilaajia ei kaivata joukkoon.
Kävin tuossa jokunen päivä sitten asioikseni oikein kauppaostoksilla. Tuossa valintamyymälässä soi sitten ihka elävä musiikkiraadio, joka näemmä tarjoaa erilaisia lauluja myymälän asiakkaille ja henkilökunnalle.
Itse kun en musiikkiraadiota käytä, niin en tämän paremmin voi kyseista palvelua luonnehtia, mutta varmasti oikein mukavaa kuunneltavaa niille jotka tykkää.
No, sattuipas sitten niin, että kyseinen kanava työnsi kuuloelimiini laulun, jossa heleä-ääninen naisartisti pyysi heleällä naisäänellä, että "älä droppaa mun tunnelmaa". Onneksi kappale oli kaikesta päätellen loppusuoralla, niin minun ei tarvinnut nautiskella tästä suomalaisen populaarimusiikin helmestä juurikaan tämän enempää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, pyysi nainen, joka ilmeisesti tottelee SANNI-nimeä. (Artistin nimi kirjoitetaan tuossa muodossa ilmeisesti siksi, että se täytyy huutaa mahdollisimman lujaa, aivan kuten SAARAn tai ABREUn nimet.)
Kun noita ostoksiani tein ostoskoriini, minua vitutti. Minua vitutti ennen kaikkea siksi, miten perseestä ja vastenmielistä suomalainen populaarimusiikki on nykyään. Miten tyhjänpäiväiseksi, muoviseksi ja mitäänsanomattomaksi se on mennyt. Siis, jos suomalaisen populaarimusiikin hitti kuulostaa hissimusiikilta, niin – sori nyt vaan – onhan tämä nyt todella syvältä.
Olen pyrkinyt välttämään suomalaista populaarimusiikkia muutaman viime vuoden yksinkertaisesti siksi, että se on yleisesti ottaen tyhjänpäivästä, muovista ja mitäänsanomatonta. Kuten tätä alleviivaten SUOMI päättää lähettää ensi vuoden Euroviisuihin maatamme edustamaan Saara Aallon, joka on varmaankin maamme tyhjänpäiväisin, muovisin ja mitäänsanomattomin artisti miesmuistiin.
(Vinkki SUOMELLE: kannattaa varmaan kirjoittaa se Saara Aallon nimi versaalein eli SAARA AALTO, jotta hänen seinätapettinen olemuksensa erottuisi edes jotenkin Euroviisun kulisseista.)
Draamaa saadaan edes sillä, kun makeileva parrasvaloräppäri Mikael Gabriel (en tiedä, onko sukua Sleepy Sleepersin Levyraati-levyn vääpeli Gabriel Kikkelille, toivottavasti) kehittelee suuren talvisodan Nelonen Median kanavajohtajan kanssa, kun Mikael Gabriel Kikkelin säveltaide ei soikaan Nelosen kanavilla.
Tietysti tämäkin taistelu päättyy lopulta kohteliaaseen sovintoon, kuten näissä ison rahan pseudotaiteellisissa paskakuvioissa aina käy – aivan kuten silloin, kun maamme pääministeri Juha Sipilä (Kepu) uhkaili maata yleislakolla pari vuotta sitten, mikäli hänen yhteiskuntasopimustaan ei hyväksytäkään. Ei hyväksytty – mutta ei tullut yleislakkoakaan.
Nähtävästi Mikael Gabriel (Universal) on siis suomiräpin Juha Sipilä.
Iloisessa piirileikissä televisiot ja radiot soittavat siis samoja ylikansallisten levy-yhtiöiden (Warner, Universal, Sony) tuotteita, joita sitten tavan kansa pyörittelee työpaikoillaan ja liikennevälineissään tuottamaan riittävän harmitonta hissimusiikkia kuulijoille, jottei tunnollisten kiky-työläisten työt häiriintyisi lauluista, joissa voisi olla jopa särmää, sanomaa tai jopa kuulijan huomion kiinnittäviä melodiakulkuja.
Jos näitä iltapäivälehtiä lukee (musalehtiähän ei kukaan enää tee tai lue), niin meillä on tänä päivänä Suomessa olemassa vain artisteja, jotka ovat tulleet tutuksi television formaattiohjelmista. Ne täyttävät keikkasalit, television, radiokanavat ja julkiset viestimet. Muut jäävät nuolemaan näppejään.
Onneksi valtavirran ulkopuolelta löytyy kuitenkin edelleen vaikka miten paljon kiinnostavia artisteja sekä musiikkia, joka ei hittilistoilla keiku. Ei tarvitse kuin sulkea telkkarit, radiot, sosiaaliset mediat ja iltapäivälehtien verkkosivut, niin voi tehdä melkoisen musiikillisen seikkailun mitä jännittävimpiin ja kummallisimpiin säveliin esimerkiksi Spotifyn taikka Levykauppa Äxän asiantuntevien myyjien vinkkien avulla.
Ja olihan tämä oma taannoinen kauppareissukin melkoinen seikkailu. Enhän olisi muuten joutunut kosketuksiin tämän SANNIn jättihitin kanssa. Pahaksi epäonnekseni kävin googlaamassa tuon Droppaus-biisin tekijän. Ei olisi kannattanut. Selvisi nimittäin, että laulun esittäjä on SANNIn sijasta Vesala.
En tiedä, kenen puolesta minun pitäisi olla tässä kohtaa enempää harmissani: itseni, joka joutui moisen äänisaasteen altistamaksi vai PMMP:stä tutun Paula Vesalan, joka joutuu levyttämään moisia mitäänsanomattomuuksia henkensä pitimiksi. Ei käy kateeksi.

Toivottavasti tämä blogikirjoitukseni ei droppaa Paula Vesalan sunnuntai-iltapäivän tunnelmaa yhtä pahasti kuin hänen kappaleensa köyhän suomalaisen rocktoimittajan kauppareissun. Naurakoon Paula vain heleästi matkallaan pankkiin, moisen äänisaasteen esittämisestä ansaitsee kyllä kunnon korvauksen tyhmältä junttikansalta – anteeksi, fiksuilta ja filmaattisilta menestyjiltä.

torstai 23. marraskuuta 2017

Rakkauden somepaasto



Ota iisisti, päätin vain hylätä Facebookin.
Tiedän, että nämä blogipäivitykset tälle alustalle tulevat vallan verkkaiseen tahtiin eikä loppua sille näy. Jos totta puhutaan, niin tämä "Rocktoimittajan päiväkirja" -nimellä kulkeva ja kulkenut blogi on käytännössä jo kuollut ja kuopattu. Mutta muistot ja nämä tekstit eläköön täällä niin kauan kuin Blogger-verkkopalvelu on elossa.

Joka tapauksessa olen parina viime vuonna keskittynyt etupäässä vuorovaikutukseen ihmisten kanssa lähinnä Facebookin välityksellä. Jos totta puhutaan, niin varsin huonolla menestyksellä.

Aiemmin poistin itseni jo Instagramista ja Twitteristä, koska en saanut näiltä alustoilta varsinaisesti mitään irti enkä kokenut kykeneväni antamaan myöskään niissä kenellekään mitään. Hoitakoot siis ne sen, jotka siitä nauttivat ja kykenevät palvelemaan toisiaan näillä alustoilla.

Järisyttävimmän some-muutoksen tein viime sunnuntaina 19. marraskuuta 2017, jolloin poistin itseni Facebookista. Joku saattaa ihmetellä miksi.

Siihen on helppo vastata: en viihdy siellä enää ja se aiheuttaa liikaa ahdistusta, eripuraa ja ristiriitoja minun sekä muiden ihmisten välille, minkä seurauksena synnytän vain turhaa henkistä kuormitusta itselleni asiallisen ja mukavan vuorovaikutuksen sijaan.

Tämän enempää dramatiikkaa asiaan ei liity. Miten kauan tämä somepaasto kestää, siihen en osaa vastata. Joko se päättyy huomenna tai jatkuu ajasta iäisyyteen. Totuus lienee jossakin noiden kahden määreen välissä. Nyt haluan antaa somen sijaan itselleni aikaa, hellyyttä ja rakkautta, koska koen ansainneeni sen.

Youtube-kanavani on sentään vielä auki ja se löytyy täältä.

Jos joku nyt aivan välttämättä haluaa olla yhteydessä tänne päin, niin se on mahdollista joko puhelimitse (040-9696 326) tai sähköpostitse (nalle.osterman(at)gmail.com). WhatsAppiin voi lisätä jos haluaa.

Oikein mukavaa loppuvuotta kaikille ja eläkää ihmisiksi!

Kaikella rakkaudella,

Nallesi

PS: Kun etsin sopivaa kuvaa tälle lyhyehkölle bloggaukselle törmäsin seuraavaan linkkiin, joka kuvaa tällä hetkellä aika kivasti fiiliksiäni Facebookia kohtaan. Tsekkaa jos kiinnostaa!

Onko Facebook vapauttaja vai orjuuttaja?
Gadgetissa oli virhe